Monday, April 29, 2013

TUNNETTU ARKKITEHTI KÄVI TUTUSTUMASSA HANKOON


Arkkitehti Marco Casagrande vieraili maanantai-iltana Hangossa yhdessä vaimonsa Nikitan sekä poikansa Marlonin kanssa. Mukana oli myös japanilainen arkkitehti Hiroki Oya, Casagranden yhteistyökumppani. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu ja ympäristölautakunnan jäsen Marko Niemi oli kutsunut Casagranden tutustumaan Hankoon – erityisesti siihen, mitä on tehty Kuningattarenvuorella, ja mitä aiotaan tehdä Casinon, Plagenin ja Puistovuoren alueella. Alueen kohtalosta käydään Hangossa kiivasta keskustelua ja esitettyjä suunnitelmia vastaan kerätään nimiä.
                               
Hangon ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja Pertti Sundqvist oli myös kutsuttu mukaan kierrokselle valottamaan vieraille suunnitelmien yksityiskohtaisempaa sisältöä.

Upea näkymä, joka aukeaa uuden ravintolapaviljongin ja HSF:n välistä on arkkitehti Marco Casagranden (vas.) mieleen. - Kaupunki- ja yhdyskuntauunnittelun näkökulmasta tämä on täydellinen paikka: tässä on kaunis näkymä - mutta kaikki on peitetty asfaltilla.
-          Olen aina ollut kiinnostunut Hangosta ja minua surettaa se kehitys, josta olen kuullut ja jonka nyt näen omin silmin. Toisinaan lehdistä saa lukea hurjia tarinoita Hangosta, ja surettaa se kasvoton päätöksenteko, joka näyttää olevan käynnissä, sanoo Casagrande.

Hän kiinnostui alueesta osittain myös Aalto-yliopiston arkkitehtiosastolla, muun muassa Ninni Westerholmin, tekemien selvitysten johdosta.

-          On mielenkiintoista, että autoilijat otetaan huomioon aina ensimmäisenä, kun jotakin suunnitellaan. Kun Hangon väestönkehitys on jatkuvasti negatiivinen, pitäisi pysähtyä hiukan miettimään ja ymmärtää, että jotakin pitää tehdä; pitäisi osata profiloitua jotenkin, jotta kehityksen suunta saataisiin muuttumaan, sanoo Casagrande.

Hän peäänkuuluttaa poikkitieteellistä, riippumatonta tulevaisuustutkimusta, jossa huomioitaisiin koko yhteisön tarpeet, ei vain Hangon kaupungin tarpeet – ja jota konsulttien näkemykset eivät ole vääntämässä omaan suuntaansa. Pitäisi osata katsoa vallitsevaa hetkeä kauemmas tulevaisuuteen.

-          Kun tutkimus tilataan ”oikeilta” henkilöiltä, saadaan raportti, jossa näkökulmat ovat tilaajan toiveiden mukaiset. Nykyhetkeen kiinnitytään tiukasti edes vilkaisematta tulevaisuuteen, hän huomauttaa.

OLISIHAN SE VOINUT OLLA HUONOMPIKIN

Tutustuttuaan Casinon, Plagenin ja Puistovuoren alueiden kaavaehdotukseen Casagrande totesi, että olisi se voinut olla huonompikin.

Japanilainen Hiroki Oya, vastavalmistunut arkkitehti ja Casagrande kollega, ei voi olla ihastelematta luontoa ja ihmettelemästä sitä, miten säälimättömästi sitä on kohdeltu niin keskeisellä paikalla Hankoa.

-          Tämä on todella surullinen näky, sanoo Oya, katsellessaan Kuningatarvuorta Itäsatamassa.

Satamakadun tilapäinen asfaltti ei Casagrandea juuri ihastuta, mutta sen sijaan näkymä, joka aukeaa uuden ravintolapaviljongin ja HSF:n välistä on hänestä aivan fantastinen.

-          Kaupunki- ja yhdyskuntasuunnittelun näkökulmasta tämä on täydellinen paikka: tässä on kaunis näkymä – mutta kaikki on peitetty vihatulla asfaltilla, puuskahtaa hän.

Casagrande selittää visiotaan kaupunginvaltuutettu Marko Niemelle  mareografin laiturilla.

MYTOLOGIAA JA MYSTIIKKAA

Casagrande peräänkuuluttaa fokuksen ankkuroitumista Hangon ainutlaatuisiin erityispiirteisiin; siihen mystiikkaan ja mytologiaan, jota mahdollisesti voitaisiin markkinoida tehokkaammin. Hän mainitsee Alaskassa sijaitsevan Fairbanksin esimerkkinä. Joka vuosi tuhannet japanilaiset turistit tulevat sinne katsomaan revontulia. Kaupunki on aivan täynnä japanilaisia, mutta kun revontulet syttyvät, kadut tyhjenevät.

-          Kaikki säntäävät sisään, koska japanilaisen uskomuksen mukaan revontulien aikaan alkunsa saaneista lapsista tulee älykkäämpiä, kertoo Casagrande.

Jos ei nyt aivan sama, niin jokin vastaava luonnonilmiö voisi koitua Hangon menestykseksi.

-          Täällä on ainutlaatuisia lintu-, hyönteis- ja kasvilajeja; siihen täytyy olla jokin syy, hän pohtii.

Casagranden mukaan Hangon mittasuhteet ovat toiset kuin kaupungeilla yleensä.

-     Täällä on tiettyä ilmavuutta ja ilmapiiri, jota ei löydy kovin monesta muusta paikasta. Vaalikaa sitä. Hankon on jonkinlainen anti-Kerava, sanoo Casagrande.

Arkkitehtina ja kaupunkisuunnittelijana hän myöntää tosin, että kyse on suuremmista asioista kuin mihin yksi yksittäinen ihminen pystyy vaikuttamaan. Tai yksi arkkitehti.

-          Perusteellinen, poikkitieteellinen tulevaisuusselvitys ja –tutkimus, sitä tarvitaan, kiteyttää hän lopuksi.


No comments: